Imatran Ketterä lyhyesti

Imatran Ketterä on vuonna 1957 perustettu Imatralainen jääkiekkoseura. Ketterä pelaa nykyisin jääkiekon Suomi-sarjassa. Kaudella 2009-2010 Ketterä sijoittui sarjassa neljänneksi.

Kaudella 2008-09 Ketterä voitti Suomi-sarjan mestaruuden ja pääsi Mestiksen karsintasarjaan, jossa se ei kuitenkaan pystynyt lunastamaan paikkaa seuraavaksi kaudeksi Mestikseen. Seura on pelannut I divisioonassa yhteensä 13 kautta vuosina 1982-91 ja 1993-97. Parhaimmillaan se on ollut SJL:n toiseksi korkeimmalla sarjatasolla seitsemäs (1984, 1987 & 1989). 60-luvulla seura pelasi silloisella toiseksi ylimmällä sarjatasolla Suomi-sarjassa ja kolmannella tasolla maakuntasarjassa. 60-luvulla Ketterä oli kerran lähellä nousta silloiseen SM-sarjaan. 70-luvulla seuran sarjatasona oli II divisioona.