Etusivu | Edustus |Ottelut | A-juniorit | Uutiset | Jäävuorot | Hallinto | Tukijat | Keskustelu |
 JäähalliLinkit | Ylläpito | Arkisto | Jäsenasiat 
Ketterä-lehdet





Hunters kaatoi Ketterän

Kukapa muu olisi voinut Ketterän yhdeksään otteluun venyneen voittoputken katkaista kuin Porvoon Hunters. Totutusti aina Ketterälle harmaita hiuksia aiheuttanut keltapaitainen vierasjoukkue kaatoi Ketterän onnistuneiden vastaiskujen ja terävän puolustuksen voimin. Tasaisen ja vauhdikkaan ottelun loppulukemat kirjattiin vieraille maalein 2-5(1-1)(1-2)(0-2). Ketterän voittoputken katkaisua oli seuraamassa kauden ennätysyleisö, imatralaisittain komeat 338 katsojaa.


Vauhdikas avaus

Ottelu alkoi todella vauhdikkaissa merkeissä ja Ketterällä oli heti ensi minuuteilla hyvä paikka karata johtoasemaan, mutta laukaus meni hiuksen hienosti ohi Timo Niemen vartioiman maalin. Myös Hunters sai kokeilla Eero Väreen torjuntavirettä pienillä painostuksilla, mutta Väre hoiti tilanteet kunnialla joskin hieman kiekkoja pomputellen.
Molemmat joukkueet varoivat koko ottelun aikana visusti kuluttamasta jäähypenkkiä ja tämä kuvastui myös ottelun alussa, sillä ensimmäinen pelikatko saatiin aikaan vasta ajassa 10.11.

Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalon ajassa 12.32, kun Jussi Minkkisen siniviivakuti painui kovassa maskissa olleen Eero Vären selän taakse.

Ketterä ei kuitenkaan maalista hätkähtänyt, vaan iski pelin tasoihin muutama minuutti myöhemmin. Täysin vapaaksi maalineteen unohdettu Antti Martikainen iski pelivälineen verkon perukoilla ajassa 16.54. Vauhdikkaassa ja otteiltaan varovaisessa avauserässä ei nähty yhtään rangaistusta, joten maalit olivat erän ainoat tilastomerkinnät ja erä oli myös nopeasti ohi.

Hunters ottaa askeleen kohti voittoa

Ottelun toinen erä oli pitkälti ensimmäisen kaltainen, eli edettiin vauhdikkaasti päästä päähän ja pidettiin maalivahdit lämpöisinä. Hunters siirtyi toistamiseen johtoon ajassa 23.10, kun Sami Tervonen ampui ruuhkan takaa tarkan laukauksen putkien kautta verkkoon. Eero Värellä ei ollut myöskään tähän maaliin sanomista, sillä kova maski esti kiekon näkemisen.

Toisessa erässä nähtiin myös ottelun ensimmäiset rangaistukset, kun ensin Huntersin Joona Parri sai kaksi minuuttia kampituksesta ja hetkeä myöhemmin Ketterän Antti Weckström kaksi minuuttia väkivaltaisuudesta. Ketterän ylivoimapeli oli luokatonta, eikö koko ylivoiman aikana saatu aikaiseksi kuin yksi laukaus kohti maalia ja sekin kimposi puolustajista pois, eikä Timo Niemi maalillaan joutunut torjuntatöihin.

Huntersin ylivoimapeli ei myöskään ottanut toimiakseen ja Ketterä puolestaan iski alivoimalla pelin tasoihin. Ketterän päästä heitettyyn purkukiekkoon säntäsi Ketterän Arttu Reponen ja todella myöhään maaliltaan vastaan lähtenyt Niemi. Reponen ehti kiekkoon ensimmäisenä, kierti Niemen ja sai rauhassa käydä lyömässä kiekon tyhjään rysään.

Erän loppu oli kohtalokas Ketterän kannalta. Hunters sai monta avopaikkaa siirtyä johtoon ennen kuin onnistui. Jesse Nuutinen ja Samuli Rassa saivat ensin kokeilla läpiajosta maalintekoa todeten kuitenkin Väreen etevämmäksi. Lopulta Juha Puurula tuikkasi kiekon yläpesään terävän vastahyökkäyksen päätteeksi ajassa 39.40.

Pisteet vieraille

Kolmas erä alkoi aiempien tapaan vauhdilla. Ketterä haki ensimmäisten minuuttien aikana vimmatusti tasoitusta, mutta Hunters sumputti oman maalinedustansa todella tehokkaasti eikä kotijoukkueen hyökkääjillä ollut sinne asiaa.

Hunters kävi puolestaan lisäämässä vastahyökkäyksellä johtonsa kahteen maaliin, kun Juha Puurula iski illan toisensa takakulmaan 2-1 hyökkäyksestä. Maalin jälkeen Ketterä sai peräkkäin kaksi rangaistusta, joista toisen varsin kyseenalaisesti ja Huntersille tarjottiin tuhannen taalan paikkaa ratkoa kamppailu. Ylivoima ei kuitenkaan vieläkään pelannut kunnolla ja Ketterä selviytyi alivoimistaan kunnialla.

Ratkaisu ottelulle nähtiin kuitenkin muutama minuutti kotijoukkueen alivoiman jälkeen. Sami Tervonen napautti kiekon jälleen vastahyökkäyksestä maaliin ja peli alkoi olemaan taputeltu. Lopussa Ketterä pääsi vielä yrittämään kavennusta ylivoimalla ja vetämällä veskarin pois, mutta lisämaaleja ei kuitenkaan saatu. Näin pisteet matkasivat ansaitusti Porvooseen ja Ketterän komea, yhdeksän ottelun voittoputki päättyi.

Ketterä pääsee kuitenkin kokeilemaan kalavelkojen maksamista ensi lauantaina 21.11, kun joukkueet kohtaavat uudelleen tällä kertaa Porvoossa. Seuraava kotiottelu pelataan 22.11 ja vastaan asettuu Oulunkylän Kiekko-kerho Helsingistä. Ottelu alkaa klo 16, tervetuloa!!






Ketterä Imatra